Vaihto-oppilaamme 2016-17, Vanessa Plischek Saksasta        Meidän lähettiläs Kalle Kanervo                    Puurojuhlassa 20.12.2016
                                                                                                        lähti Saksaan.


                   
                               
Vanessan vanhojentanssit 17.2.2017 Raahessa




Kesäleiri 2015

                                                                                                        http://www.ryefinland.com/

Kotisivulle

UUTISIA:

Kesäleiri 2015

 

KESÄLEIRI  RAAHESSA  6.7.-18.7.2015

Leiriläiset tulivat Raaheen maanantaina 6.7. Isäntäperheisiin jakaminen tapahtui sujuvasti Kesäravintola Ruiskuhuoneen torilla ja siitä sitten perheet ottivat omansa ja lähtivät, voi sanoa, kukin omille teilleen.
Ennen kuin tähän päästiin, oli töitä tehty jo useamman kuukauden ajan. Leiripaikan hakeminen tuotti ongelmia, kun kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä. Sitten löytyi Lohenpyrstö! Sekään ei mennyt ihan ongelmitta, kun jo vuosia leirikeskusta hoitanut emäntä oli päättänyt pitää työstä vapaata ainakin toistaiseksi. Monien kyselyjen jälkeen saimme eläkkeelle siirtyneen keittäjän palkattua, mutta sekin meni persiilleen, kun kaupunki teki kahden yrittäjän kanssa sopimuksen leirikeskuksesta ja meidän kokilla ei sen jälkeen ollut mitään asiaa talon keittiöön. Saimme sovittua yrittäjien kanssa kustannukset ja sitten alkoivat varsinaiset vaikeudet, kun piti löytää tarpeeksi perheitä majoittamaan leirille tulevia. Viimeiset perheet löytyivät muutama päivä ennen leiriläisten tuloa ja he ehtivät olla nettiyhteydessä tulevien isäntiensä kanssa. Leiriläisille olin lähettänyt jo pari kolme viikkoa aikaisemmin heidän kaikkien sähköpostiosoitteet, joten he olivat perustaneet fb-ryhmän keskenään ja tutustuneet siten toisiinsa. Kun tulimme Oulusta Raaheen he juttelivat jo kuin vanhat tuttavat keskenänsä.

Viikko perheissä tuntui sujuneen hienosti: osa oli päässyt käymään katsomassa joulupukkia Rovaniemellä, osa kiipeili seinällä Oulussa ja frisbeegolfasi siellä, osa oli purjehtinut jne. Kun sunnuntaina perheet toivat nuorensa leirikeskukseen, niin joissakin perheissä oli jo tipahtanut jokunen kyynelkin eron haikeudesta johtuen. Kaikilta majoittaneilta perheltä tuli positiivista palautetta näistä nuorista ja luulenpa, että joku voi majoittaa jatkossa jonkun toisen vaihtarin. Kyselyjä rotarivaihdosta on jo tullut. Käytin valtaa jakaessani nuoria perheisiin, joihin sopi useampi, siten, että samasta maasta ei päässyt ketään yhteen perheeseen, joten he joutuivat kommunikoimaan englanniksi. Sitä kysyttiin, miksi kaikkia ei voinut sijoittaa kaverin kanssa ja selitys oli tietysti, että kaikilla ei ole mahdollista ottaa useita uusia ihmisiä kotiinsa, mikä oli ymmärrettävää.

Maanantaina 13.7.
 
Varsinainen leiri alkoi. Ohjelmassa on ollut rotaritietoutta, jota heille antoivat Virpi ja Matti Honkala, jotka osasivat esittää asian mielenkiintoisesti ja näytti siltä, että myös nuoria puhuttelevalla tavalla. Puolitoista tuntia sujahti nopeasti. Sitten syötiin! Leiritiimi rakensi ruokalistan, jossa on mahdollisimman paljon suomalaista kotiruokaa, ei mitään kummallisuuksia. Tuntuu ruoka maistuvan ja kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, suomalainen pulla ja korvapuusti ovat olleet ihastuksen kohteena. Nämä sanat on opeteltu suomeksikin.
Ruokailun jälkeen oli kulttuuriosa. Paikallisista oppaista Auli kuljetti sakin bussilla ympäri Raahea, kävivät katsomassa paikallisen kummituksen Gunillan kotia
Lapaluodon satamakylässä ja onnistuivat myös retkellä pääsemään
Kruununmakasiini-museoon ihmettelemään maailman vanhinta sukelluspukua eli "Vanhaa Herraa". Museo ei ole yleensä auki maanantaisin, joten joku ystävällinen museoihminen järjesti ekstra tämän käynnin.
Taas oli pienen välipalan aika ja samalla paikallislehti Raahen Seutu kävi haastattelemassa leiriläisiä. Luultavasti huomenna saamme lukea, mitä mieltä nuoret ovat ensi vaikutelmista Suomessa ja Raahessa. Monelle tämä on ensimmäinen matka ulkomaille ja vielä yksin.
Seuraava ohjelmanumero oli partiolaisten metsäkirkko, jonne partiolaisystäväni veivät porukan pyöräillen. Siellä oli jo perheviikolla käynyt italialaistyttö ja hän kysyi, voisiko sinne päästä koko joukon kanssa. Mikäs siinä, asia järjestyi. Muutenkin partiolaiset ovat koko viikon apuna kaikessa touhussa, koska rotexeja ei ollut vapaana.
Retken jälkeen ruoka maistui kaikille ja voi sanoa, että se oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Ilta on vapaa omalle ohjelmalle ja se varmaan järjestyy, kun he tuntuvat olevan hyvin kekseliäitä ja aloitekykyisiä. Huom! Raahen kaupunki on järjestänyt porukalle käyttöön pyörät kaikille ja turvallisuuskin oli taattu, kun kypärätkin järjestyivät.
Jos oikein arvaan, ilta venyy huomisen puolelle kuten eilen illalla. He viihtyvät hyvin yhdessä! Saatiin vielä yksi leiriläinenkin, kun Raahen Rotaryklubin chileläinen vaihto-oppilas Valentina Trincado liittyi leiriläisiin.

Tiistai 14.7.
Tiistaina oli vapaa aamu ja sen kukin vietti tavallaan leirikeskuksessa pelaten korttia, lentopalloa jne. Lounaan jälkeen olikin sitten vuorossa pyörämatka Pattijoen pesäpallo-kentälle, jossa leiriläiset tutustuivat pesäpallon salaisuuksiin opettelemalla itse pelaamista ja sen lisäksi he pääsivät näkemään mestaruussarjan ottelun Raahe vastaan Joensuu, joka johtaa tällä hetkellä sarjaa. Suuri oli riemu leiriläisillä, kun Raahe oli voittanut ottelun, ja he olivat pelistä jotain ymmärtäneetkin. Kaiken lisäksi peli oli televisioitukin. Lohenpyrstöön palasi väsynyt pyöräilijäjoukko, jolle maistui iltapala ja taas kerran sauna, joka on tähän mennessä lämmitetty joka ilta. Saunafaneja on taas saatu useampia. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, ei tullut yhtään negatiivista palautetta.

Keskiviikko 15.7.
Tänään oli vuorossa metsäretki Hummastenvaaralle ja taas kerran partiolaisten johdolla. Retki alkoi pyöräilemällä Pattijoelle, josta lähdettiin kävellen eteenpäin metsäpolkua pitkin. Se, mikä eniten herätti hämmästytti, oli hiekkamaa polun alla. Retken aikana oli tietoiskuja luontoon liittyvistä asioista, kuten kasveista, joka miehen oikeuksista jne. Viimeinen rasti oli sitten se kaikkein mukavin: paistettiin lettuja ja makkaroita eli jokainen paistoi omansa. Pyöraretki takaisin väsytti porukan ihan täydellisesti ja ruoka sekä sauna oli piste ii: päällä. Mutta nuoriso jaksaa! Yöllä he olivat kuulemma menneet nukkumaan vasta n. klo 3. Eihän tätä reissua nukkumalla vietetä, eihän?

Torstaina 16.7.
Tänään piti mennä melomaan ja saareen retkelle, mutta aamu valkeni sumuisena ja sateisena. Kiireesti järjesteltiin vaihtoehto-ohjelma ja käytiin Oulussa tietomaassa, jossa nuoriso viihtyi erittäin hyvin. Kaksi tuntia meni, että hurahti vain. Illalla vietimme yhteistä iltaa rotarien kanssa Lohenpyrstössä ja söimme poronkäristystä. Viirejä vaihdettiin ja kaikki leiriläiset saivat muistoksi Kesäleiristä 2015 tämän kesän muumikupin, jonka nimi kuvastaa hyvin leiriä: Hetki rannalla. Nämä nuoret ovat myös menettäneet sydämensä muumille ja ainakin siitä he nuistavat olleensa Suomessa. Jälleen kerran siunasin sitä, että asumme pienessä kaupungissa, jossa kaikki tuntevat kaikki ja äkkinäiset muutokset kuten bussin ja bussikuskin saaminen onnistuivat puolessa tunnissa, kun ohjelmaan tuli muutos.
Nuoriso oli kuulemma valvonut aamuviiteen asti saunomisen jälkeen, mutta osiitä huolimatta olivat valmiita aamiaiselle klo 9. Väsyneinnä mutta onnellisena!

Perjantai 17.7.
Kaunis ilma, aurinko paistoi ja lämmintäkin oli, koska kerrankin Raahessa ei tuullut. Vietimme aamupäivän rannalla: melontaa, suppailua, frisbeegolfia, uintia,  vaikka vesi ei ollut kovin lämmintä, niin lystiä oli nuorilla. Ilmoittiva, että eivät lähde vielä kotiin, koska täällä on niin mukavaa ja uusia mukavia kavereitakin on tullut!
Päiväohjelman kruunasi ostoskierros tuliaisten hankkimista varten ja yhteinen pizzan syönti paikallisessa pizzeriassa. Totesimme valvontaan ja toimintaan osallistuneiden kanssa, että sääli, kun niin monella rotarilla ei ollut mahdollista viettää aikaan näin mahtavan porukan kanssa. Onhan se väsyttävää, mutta myös antaa paljon. Me mukana ollleet olemme todella nauttineet näiden nuorten seurasta. Ja mikä parasta, olemme saaneet myös melkoisen kielikylvyn.


Lauantai 18.7.
Se on sitten jäähyväisten aika. Ensimmäinen porukka on vietävä lentokentälle jo kello puoli kolme, joten tuskin nukkuminen onnistuu tänäkään yönä. Loput lähtevät sitten puolen päivän jälkeen eli toinen reissu lentokentälle Ouluun. Taitaa meillekin vanhemmille uni maistua sen jälkeen!

Muistiin merkitsi past pres Anneli

Uusimmat tiedot Sannalta:

raahenrotary.com/pietari/vuosi_14_15/New_Folder/pdf020.pdf

 raahenrotary.com/pietari/vuosi_14_15/New_Folder/pdf021.pdf

 

9.12.2014 Tyylikkään edustajamme Sanna Halusen ensimmäinen kirje Italiasta

Aihe: Terveisiä Italiasta

Hei täältä Italian mailta!

Tässä alkaa olla jo reilu kolme kuukautta Italiassa takana, ja ihan hyvinhän tällä alkaa viihtyä. Mun kotikaupunki, Aosta, on tullut jo tutuksi, ja oon alkanut muutenkin omaksua italialialaisia tapoja. Kielitaito nyt on vähän mitä on, mutta parantunut on huimasti!

Asun tällä hetkellä todella ihanassa perheessä, johon kuuluu host-vanhemmat sekä kaksi sisarusta, host-sisko ja -veli, molemmat mua nuorempia. Tää on jo mun toinen perhe täällä, ekan kuukauden asuin toisessa perheessä, eli toisin sanoen kahdestaan host-äidin kanssa. Meillä oli ehkä vähän vaikeaa, koska ei puhuttu samaa kieltä ja host-äiti työskenteli paljon, joten päätettiin, että muutan eka toiseen perheeseen, jossa on sisaruksia ja englantia puhuvia ihmisiä. Hyvillä mielin kuitenkin tehtiin tämä päätös, ja ollaan pidetty yhteyttä ja nähty aina silloin tällöin. Takaisin muutan hänen luokseen hieman ennen joulua.

Elämä Italiassa menee yleisesti hyvin. Italiassa koulu ja koulujärjestelmä on tosi erilainen kuin Suomessa, ja kyllä oppii myös arvostamaan suomalaista lukiota ja sen kaikkia hyviä ja myös niitä ei-niin-hyviä puolia! Italiassa ei voi muun muassa valita omia oppiainetaan, vaan jokainen valitsee koulun, jota haluaa käydä, eikä omiin oppitunteihin voi muuten vaikuttaa. Erilaisia kouluja on tosi paljon, muun muassa classinen, artistinen, musikaalinen, tiedepainotteinen ja kielipainotteinen. Sitten vielä erikseen on suomalaista ammattikoulua vastaava scuola tecnological. Vaikka tosiaan yleensä Italiassa ei valita omia oppiaineita, niin itse pääsin vaikuttamaan omaan lukujärjestykseeni. Mun koulu on siis Liceo Musicale, musiikkipainotteinen lukio, mutta otan myös tunteja classisen koulun puolella. Yleensä Italiassa nuorilla on koulua kuusi päivää viikossa, eli myös lauantaisin, mutta musikaalisella koululla on poikkeuksellisesti vain viitenä päivänä. Eli mun ei tartte mennä lauantaisin kouluun, ja oon ihan onnellinen! Sen sijaan mulla on koulua kahtena iltapäivänä, ja lisäksi kerran viikossa yksi pianotunti.

Koulu on täällä ihan mukavaa, ja siellä näkee kavereita, ja senki vuoksi tykkään. Mutta koulu on paljon rankempaa yleisesti ottaen kuin Suomessa. Ja nuoret tekee paljon töitä koulun eteen. Ite en vielä tee paljoa kokeita, mutta opiskelen paljon niihin muutamiin, jotka teen. Kahdesti viikossa käyn italiantunneilla kolmen tunnin pätkissä iltapäivisin, ja se on hyvä, tulee opittua vähän kielioppiakin. Italian kieli itsessään alkaa sujumaan vähitellen, hitaasti mutta varmasti. Välillä on tosi turhauttavaa, jos ja kun ei ymmärrä, ja toivoin että seuraavana aamuna kun herää, ymmärtäis kaiken. Sitä ei vielä kuitenkaan oo tapahtunut, sormet ristissä odottelen! En kun oikeasti, kyllä se vähitellen alkaa menemään paremmin

Vapaa-ajalla tosiaan pääasiassa rentoudun ja nään kavereita. Usein koulun jälkeen menen esimerkiksi kirjastoon opiskelemaan kavereiden kanssa. Yritän opiskella parhaani mukaan, varsinkin sitä kieltä! Tykkään kuitenkin käydä just kirjastossa opiskelemassa, niin voi nauttia toisten seurasta, ja saan myös apuja opiskeluun.

Harrastukset on vielä vähän vaiheessa, sen verran että koulun kautta tosiaan tulee soitettua pianoa ja laulettua kuorossa kolme tuntia viikossa. Lisäksi olen päässyt mukaan kirkon toimintaan, käyn kerran viikossa eräänlaisessa nuorten ryhmässä, jossa syödään ja jutellaan yhdessä. Oon nyt myös muutaman kerran käynyt pelaamassa lentopalloa mun host-siskon kanssa, mutten oo aivan varma, jatkanko siellä käymistä. Partioon oon suuntailemassa heti kun vaan ehdin!

Olen myös päässyt mukaan käymään Sisiliassa koulun kanssa. Se oli kyllä tosi hieno kokemus, vietettiin siis viisi päivää, ja käytiin kyllä monessa eri paikassa. Catania, Syrakusa, Taormina, Etna ja Palermo, sekä monia pienempiä paikkoja tuli käytyä läpi, ja oli kyllä tosi hieno reissu! Oli tosi mahtavaa päästä näkemään uusia asioita ja tutustua paremmin omiin luokkalaisiin. Muuten en oo hirveästi reissannut, Torinossa oon käynyt kahdesti, ja pari viikkoa sitten kävin Cremonassa. Alpeille oon päässyt vaeltamaan, ja hiihtämään varmasti pääsen talven aikana!

Nyt vois tässä alkaa sanoa, että alkaa elämä olla aika normaalissa järjestyksessä. Musta tuntuu, että pahin kulttuurishokki ja koti-ikävä alkaa olla ohi (tästähän ei ikinä voi olla varma), mutta tarkotan, että vähitellen alan osata sitä kieltä ja päästä mukaan kaveriporukoihin. Kyllä on välillä tietenkin ikävä kotiin, perhettä ja kavereita pääasiassa. Mutta myös sitä, että kaikki on niin helppoa kotona. Välillä tuntuu, että on menettänyt sen oman vapauden, mihin on tottunut kotona, ja varsinkin koulun kanssa on joskus tosi monimutkasta. Tänne asti on kuitenkin selvitty, ja suunta ylöspäin!

Aostassa varmaan suurimman haasteen voisi kuitenkin sanoa olevan yksinkertaisesti kavereiden saaminen, tästä mua myös varoitettiin etukäteen. Täällä Pohjois-Italiassa ihmiset on ujompia kuin yleisesti ajatellaan italialaisten olevan, ja tätä ei ollenkaan helpota se, että tuskin kukaan puhuu englantia. Tarkotan, oikeastaan ei kukaan. Melkein kaikki puhuu ranskaa, kylläkin. Sitten, kun tosiaan se opiskelu on italialaisilla vallitseva osa elämää, niin ei oo välttämättä aikaa nähdä ja tutustua ihmisiin koko ajan. Haastetta tuo myös koulu, sillä vaikka vielä mulla ei oo niin paljon opiskeltavaa, niin usein tuntuu, että pitäis tehdä hyvin tai paremmin. Italiassa lapset usein on kunnianhimoisia ja vanhemmat vaativia; itellä tällä hetkellä on etusijalla kielen oppiminen. Koulussa kuitenkin yritän tehdä parhaani enkä murehtia liikoja.

Mutta, tälläsiä terveisiä täältä. Tuntuu, että on niin paljon, mitä haluaisin sanoa ja kertoa, mutta ehkä tää riittäis hetkeksi. Oon jo tosi kauan sitten alottanut tänkin kirjeen, mutta vasta nyt sain aikseksi kirjottaa. Jos kiinnostaa aina silloin tällöin kuulla kuulumisia, niin voitte tarkkailla mun blogia, http://sannainitaly.blogspot.it . En hirveen ahkerasti päivittele, mutta aina sillon tällöin.

Hyvää joulun odotusta, Sanna

 

14.9.2014 Saimme uuden vaihto-oppilaan  Meksikosta

Pauliina Medina luovuttaa Tolucan viirin presidentti Annelille.

 

Julian 3. kirje Kaliforniasta, 20.5.14:

Terveisin

Anneli

Heippa taas pitkästä aikaa, lähes viiden kuukauden jälkeen! En oikein tiedä mistä alottaa, koska paljon on tapahtunut ja vuoteni vetelee viimeisiiän - enää kolme ja puoli viikkoa jäljellä, mutta niistä aion ottaa kaiken irti.

Ainakin olin harvinaisen oikeassa ensimmäisessä kirjeessäni, kuinka vaihtovuoden pitäisi parantua ja lähteä nousukiitoon vuoden vaihteen jälkeen loppua kohden. Tuon kirjeen lähettämisen jälkeen vaihtui vuosi, jonka jälkeen ei ole ollut paljon asioita mistä valittaa. Koti-ikävä oli tiessään ja kalenteri oli täynnä kaikenlaisia kivoja tulevia tapahtumia. Perhettä en vaihtanut, koska täällä päässä ei vain yksinkertaisesti löydetty host perheitä, joten olen silti ensimmäisen perheeni kanssa. En tiedä mitä siitä olen mieltä, puolet minusta halusi jäädä tänne tuttuun ja turvalliseen mutta se toinen puolisko olisi halunnut uusia tuulia ja uusia ihmisiä, mutta en valita, se oli ihan hyvä näinkin. Tammikuussa oli elämäni ensimmäiset tanssiaiset, helmikuussa oli Miley Cyrusin konsertti, marraskuussa vietin mahtavat kymmenen päivää Hawaijilla muiden vaihtareiden kanssa, "hiihtolomalla" menin Las Vegasiin sekä Los Angelesiin, toukokuussa oli myös prom, sittemmin kävin myös mutkan Renossa, Nevadan osavaltiossa sekä Yosemiten kansallispuistossa. Suurimmaksi osaksi olen reissannut rotareiden kanssa, sekä ystävieni perheet ovat myös vieneet minua paikkoihin. Voin siis kyllä hyvillä mielin sanoa, että olen kyllä ihan tarpeeksi päässyt matkustelemaan ympäri Amerikkaa, kun vielä syksylläkin kävin mutkat San Franciscossa ja New Yorkissakin. 

Kuten sanoin, koti-ikävä oli tiessään uuden vuoden vaihteen jälkeen, ja pikkuhiljaa tilalle tuli suru, pelko ja ahdistus - en halua lähteä! Minua alkoi kirjaimellisesti oksettamaan joka kerta kun ajattelin kotiinlähtöä tai se tuli puheenaiheeksi, en vain voinut ymmärtää että jokin päivä minun pitäisi jättää nämä ihmiset tänne ja palata kotiin, Suomeen. Monet itkut tuli sen vuoksi itkettyä ja tuntui toivottomalta katsoa vierestä kun päivät vain hupenivat edessäni. Mutta sen vuoksi jokaisesta päivästä osasi ottaa kaiken irti eri tavalla, jokaista pientä hetkeä arvosti eikä aikaa halunnut tuhlata mihinkään turhaan. Jotain tapahtui kuukausi sitten, olikohan se sitten skypettäminen neljän kuukauden jälkeen ystävieni kanssa vai uusi kesätyö suomessa, mutta aloin tuntemaan pientä iloa sisimmässäni. Pikkuhiljaa se  tuntemus on kasvanut kasvamistaan, ja nyt en malta enää odottaa että pääsen kotiin! Tottakai mielessä on silti se ahdistus siitä kuinka 25 päivän päästä lentokentällä sanotaan heipat tietämättä milloin nähdään seuraavan kerran, eikä se tule olemaan helppoa, mutta osa minusta haluaa jo kotiin. Kuten arvata saattaa, fiilikset ovat ERITTÄIN ristiriitaiset. Puolet minusta haluaa jäädä mutta puolet minusta haluaa jo lähteä. Luulen, että minulla ei ole paljon vaihtoehtoja, kotiin on tultava ja lentoliput on jo varattu. Ellen sitten polta passiani.......

Tämä vuosi oli haasteellinen, ei epäilystäkään siitä, ja minulle henkilökohtaisesti suurin haaste oli se, että täällä olen taas 12-vuotias. Suomessa minulla on paljon vapautta, saan mennä ja tulla vapaasti, ei ristikuulusteluja joka kerta kun astun ovesta ulos, ei tiukkoja kotiintuloaikoja, teen itse omat päätökseni eikä äiti paljon rajoita elämääni - tottakai huolehtii ja välittää minusta, mutta minulla on silti paljon vapautta. Siihen päivään asti kun nousin lentokoneeseen amerikkaan, luulin että minulla on aina ollut tiukat säännöt kotona. Muistat eräätki kerrat kun olen äitille sanonut "mutta kun kaikki muutkin pääsee ja kaikki muutkin tulee kotiin vasta viideltä aamuyöllä!!!", mutta nyt kyllä ymmärrän että meillä Suomessa on paljon enemmän vapautta ja vastuuta kuin täällä Amerikassa. Se on yksi asia mitä ikävöin paljon, jonka takia olen iloinen että pääsen jo kotiin, koska olen erittäin itsenäinen ihminen, tykkään tehdä asioita itse enkä ole riippuvainen muista ihmisistä, mutta täällä se tilanne on ollut ihan toinen. 

Koulussa on loppukokeet meneillään - opiskelumotivaatio ei ole täysin huipussaan kun ulkona on +30 astetta lämmintä, mutta voisihan sitä kylmää sotaa vähän kertailla. Huomenna on minun aika antaa rotaryklubilleni 30 minuutin esitelmä vuodestani, ja pikkuhiljaa alkaa jo vähän jännittää! Olen mennyt klubini kokouksiin joka ikinen tiistai, ja minulla on erittäin läheiset välit klubini kanssa. Counselorini Patti on minulle luultavasti läheisin ihminen amerikassa, ja se särkee sydämeni että hän muuttaa pohjois-Carolinaan kolmen päivän kuluttua, enkä näe häntä enää ennen lähtöäni. Onneksi hän on tulossa Suomeen kyläilemään ensi kesänä. Keskiviikkona on viimeinen koulupäivä ja torstaina sitten on senioreiden reissu Disneylandiin! Sitten onkin viikko lomailua, ja ensiviikon torstaina vuosi huipentuu graduationiin. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin ja on minun aika hypätä lentokoneeseen kohti Suomea. Tämä vuosi on ollut erittäin opettavainen ja silmiä avaava kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään mistään hinnasta. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat ystäviäni lopun elämääni, olen puhunut vuoden englantia sekä nähnyt unia ja jopa puhunut unissani englanniksi, ylittänyt oman mukavuusalueeni ja laittanut itseni likoon. Se ei ole ollut helppoa, ei todellakaan, mutta kaiken sen arvoista. Lopussa se kiitos seisoo. Nyt vain nautin näistä viimeisistä viikoista täällä näiden ihmisten kanssa, ja pian näenkin teidät jo kun palaan takaisin Suomeen. Kaikkea hyvää!

Julia

 

Julian 2. kirje Kaliforniasta, 31.12.13:

Heippa Pietari Brahen Rotaryklubi! Paljon, paljon asioita on kerennyt tapahtua edellisen kirjeeni jälkeen. Luin sen juuri uudelleen, ja oi kyllä miten siitä huomasi kuinka vielä oli se vaihe kun kaikki olikin niin uutta, hohdokasta ja jännittävää... Nyt elämä tuntuu jo täysin normaalilta arjelta, puolivälissä kun ollaan.

 

Viimeisen viiden kuukauden aikana olen kokenut paljon. Suurin muutos on varmaan siinä, että noin kaksi kuukautta sitten tajuntaani iski todellisuus, miten mahtava paikka Suomi on, ja myöskin Raahe. En muista muistatteko, mutta puoli vuotta sitten olisin voinut tehdä mitä vaan jotta pääsisin pois sieltä kamalasta Raahesta, jota ei kyllä todellakaan tulisi ikävä! Voi miten väärässä olinkaan...  Suomi on silmissäni maailman paras maa, enkä todellakaan halua muuttaa sieltä pois. Matkustella kyllä voin, mutta se on se paikka missä kasvatan lapseni, käyn kouluni ja teen työni. Kotia arvostan aivan erillä tavalla, koulusysteemiämme, julkista liikennettä, lyhyitä välimatkoja, pyöräilyä, kävelyä, VAPAUTTA, sitä että kohdellaan kuin 16-vuotiasta, ei niin kuin 10-vuotiasta...., vaarattomuutta, ystäviäni, perhettäni, harrastuksiani, ihan kaikkea. Asiat, jotka ennen olivat täysin itsestäänselvyyksiä, ovat tulleet minulle erittäin tärkeiksi viimeaikoina. En esimerkiksi olisi uskonut, että kiitän äitiä siitä että keittiöstämme löytyy tuoreita hedelmiä tai siitä että hän ei pakota minua harrastamaan mitään harrastusta mitä en halua, koska nehän ovat itsestäänselvyyksiä; joka talosta löytyy hedelmiä sekä jokaisella on oikeus päättää itse mitä harrastaa. Olin väärässä. Talven, pakkasen, ja lumen vihaajallakin pääsi parit itkut joulun aikaan ku pihalla paistoi aurinko ja ulkona valui hiki koska oli niin kuuma, mutta samalla sisällä töröttää joulukuusi ja jouluvalot koristavat joka paikkaa. Minulta kysyttiinkin että mikä on minun suurin unelma, ja vitsillä sanoin että ilmaiset lentoliput kotiin jouluksi, ja uudeksivuodeksi takaisin, mutta kyllä siinä taisi jotain totuuden perääkin olla. Joulusta kuitenkin selvittiin hengissä. Joulukuun alkupuolella kuukauden kestävän joululoman alettua koti-ikävä iski ensimmäistä kertaa. Se ei ollut sellainen yhden päivän kestävä vesiputousefekti, vaan se oli pieni ääni takaraivossa, joka kulki kokoajan mukana, ja muistutti miten paljon paremmin asiat ovat kotona ja miten paljon parempi paikka koti on. Välillä se ääni kasvoi ja otti vallan, ja välillä tuntui että tunnelin päässä ei todellakaan näy valoa, kaikki tuntui toivottomalta ja koti maailman parhaalta paikalta, jonne voisin lähteä siltä seisomalta. Pari viikkoa sitä kesti, mutta mahtavan host perheen ja ystävien avulla siitäkin päästiin eroon, ja jouluaatto meni oikein iloisesti ilman huolen häivää rannalla surffaten. Täysin erilainen joulu mitä kotosuomessa, mutta ei kyllä ollut mitään valittamista. Tunnelin päässä kyllä olikin sitä valoa, koska nyt mieliala on jo paljon parempi, luultavasti joululoman ja rentoutumisen ansioista. Kyllä siellä Suomessa kerkeää asumaan seuraavat 80 vuotta, kyllä tämä vuosi menee vaikka päällään seisten. Eikä sen olekaan tarkoitus olla helppoa koko aikaa, eihän siitä muuten mitään oppisi. Ensimmäisten kolmen/neljän kuukauden jälkeen olin vähän ihmeissäni miksi tämä on niin helppoa, koska ei ole huolen häivää ja elämä on pelkkää juhlaa, mutta kyllähän ne vaikeatkin ajat sieltä tuli. Ne ovat väistämättömiä ja kuuluvat asiaan.

 

Olen kokenut myös paljon. Pelasin kolme kuukautta waterpoloa, sinnikkäästi kauden loppuun asti vaikka laji oli täysin väärä minulle. No siitäkin opittiin, pallopelit EIVÄT ole minun lajini. Esiinnyin orkesterini kanssa muutamaan otteeseen ja sain paljon kehuja nopeasti kehittyneestä soittamisestani, ja pääsinkin jo edistyneimpään orkesteriin soittamaan. Sain palkinnon yhdestä waterpolo joukkueeni parhaasta keskiarvosta, ja ylpeänä otin sen vastaan ulkomaalaisena opiskelijana. Olen käynyt musiikkifestivaaleilla, kokenut homecomingin sekä amerikkalaisen halloweenin, käynyt Trick or Treat kierroksella, syönyt itseni ähkyyn kiitospäivänä, nähnyt San Franciscon ja kävellyt Golden Gate Bridgellä, kehittänyt Englanninkielen taitojani, katsonut kaikki elokuvat ilman tekstityksiä mutta myös täysin ilman ongelmia ymmärtämisestä, stressanut koulua ja loppukokeita, saanut uusia ystäviä ja luonut vahvoja ystävyyssuhteita sekä tullut erittäin läheisiksi muiden vaihtareiden kanssa. Perheen kanssa ei ole ollut yhden yhtä ongelmaa, josta olen erittäin yllättynyt, mutta myös onnellinen. Minulle onkin siunaantunut todella upea perhe, joka vie minua joka paikkaan ja näyttää uusia asioita ja välittää minusta kuin omasta lapsestaan. Perheenvaihdos pitäisi tapahtua kahden viikon päästä, mutta ongelma on se että minulla ei ole perhettä. Klubillani on "kriisikokous" minusta perjantaina, enkä tiedä mitä tulee tapahtumaan. Yksi läheinen ystäväni sanoi että hänen perheensä voisi hostata minua, ja toivon todella että pääsisin asumaan hänen perheensä kanssa. On vain hauskaa, että olen tavallaan itse löytänyt molemmat host perheeni, ja molemmissa perheissä minulla on samanikäinen sisko, joka on samaan aikaan paras ystäväni. Olen kyllä erittäin onnekkaassa asemassa; ei ole ollut yhtäkään yksinäistä hetkeä tämän vuoden aikana koska on kokoajan joku kahden metrin päässä kenen kanssa jutella ja tehdä asioita, jonka takia varmaan koti-ikävänkin tulemiseen kesti monta kuukautta, ja joka selätettiin myös aika nopeasti. 

 

Syy miksi päätin lähteä vaihtoon, oli se etten tiennyt mitä haluan lähteä peruskoulun jälkeen opiskelemaan. Hain Raahen lukioon, pääsin sisään mutta siltikään ei ollut mitään tietoa mikä se "oma juttu" olisi. Pari viikkoa sitten sisäistin sen, että Oulun Lyseon IB-linja on minun paikkani. Otin kouluun yhteyttä, sovimme erityisjärjestelyistä ja saan suorittaa pääsykokeeni täällä, ja ei auta muuta kuin toivoa että kävisi tuuri ja tulisin hyväksytyksi. On mahtavaa, että tavallaan pääsin tavoitteeseeni vuoteni suhteen, keksin sen asian mistä olen kiinnostunut ja mitä haluan opiskella. Eihän sitä tarvinnut kuin lähteä vuodeksi maailman toiselle puolelle se selvittämään, mutta onneksi lähdin!

 

Vuosi vaihtuu muutamien tuntien päästä, ja on aika toivottaa vuosi 2014 tervetulleeksi. Olen kuullut että yleensä vaihtovuosi "paranee" paljon loppua kohden, ja yleisesti ottaen kevätpuoliskolla pitäisi käyrä olla pelkässä noususuhdanteessa. Luotan siihen vahvasti, koska on vaikka minkänäköistä ohjelmaa, tekemistä ja tapahtumaa joka kuukaudelle, joita odotan enemmäin kuin innolla. Englantikin käy päivä päivältä helpommaksi, ystävät ja oma paikka on löydetty ja koulukin menee siinä sivussa. Ensimmäinen perheenvaihto on vielä edessä, joka voi olla aika kova paikka, mutta kyllä siitäkin selvitään, jos ei hyvin niin sitten huonosti! Olen ihminen, joka kyllästyy helposti, joten luulen että olen myös iloinen saadessani muutoksia ja uusia tuulia elämääni, vaikkakin ikävä tulee varmasti olemaan myös kova ensimmäistä perhettäni kohtaan. 

 

Asiat kuitenki ovat hyvin tällä puolella palloa, eikä ole suurempia asioita mistä valittaa, välillä tietenkin ärsyttää ja ottaa päähän tietyt asiat, tavat, tekemiset, sanomiset, käytännöt ja muut mitkä tehdään täysin eri tavalla kuin Suomessa, mutta eihän se ole parempaa eikä huonompaa, vain erilaista. Onneksi olen kirjoittanut ylös ne asiat, joten niitä osaan sitten arvostaa Suomessa, kun muistelen miten täällä se sai minut kihisemään kiukusta. Toivottavasti siellä teillä kaikilla oli oikein Merry Christmas, vaikka lunta ei kuulemma oikein ollut nimeksikään. Hyvää Uutta Vuotta sinne, voin melkein jo sanoa että tänä vuonna nähdään!

 

Julia 

 

Julian 1. kirje Kaliforniasta:

Lähettäjä: Julia Lahtinen <julia_lahtinen@hotmail.com>
Päiväys: 12. syyskuuta 2013 5.01
Aihe: Terveiset Kalifornian lämmöstä
Vastaanottaja: "anneli.mustakallio@gmail.com" <anneli.mustakallio@gmail.com>

Heippa luultavasti kylmä ja tuulinen Raahe ja terveiset Kalifornian rannikolta jossa mittari näyttää +27 päivittäin! 

 

Täälläpäin maailmaa menee erittäin hyvin. Vuosi alko neljä päivää kestävällä New Yorkin leirillä muiden suomalaisten vaihto-oppilaiden kanssa joka oli mahtava kokemus. Sieltä jokainen enemmän tai vähemmän jännittyneenä lensi yksin tulevaan osavaltioonsa valmiina tapaamaan perhe ja Rotaryklubi ensimmäistä kertaa. Itse en ollut kovin jännittynyt, olin valmistautunut siihen ja tiesin että he kysyvät ensimmäisenä miten lento meni. Kun se aika tuli, en saanut sanaa suustani vaikka olin 8 tunnin lennollani miettinyt vastauksen useaan otteeseen valmiiksi. Jokatapauksessa perheeseen pääsin turvallisesti vaikkakin perhekuviot täällä päässä ovat hyvin sekavat. Ensimmäisen viikkoni vietin counselorini luona koska oikea host perheeni oli lomalla. Hänen perheestä tuli minulle kuin oma perhe enkä voi sanoin kuvailla kuinka surullinen olin, kun minun piti sen viikon jälkeen lähteä oikeaan host perheeseeni. Perheeseen kuului melkein 80-vuotias leski Gloria, eikä ketään muuta. Tämä oli vain väliaikainen ratkaisu, klubini yritti parhaillaan etsiä minulle "normaalia" perhettä, johon kuuluisi isä, äiti ja lapsia. Täälläpäin heillä on suuria vaikeuksia löytää host perheitä, siksipä minä olen viimeinen vaihto-oppilas jota klubini hostaa. Anyways, sain ystäviä, hyviä sellasia, ja läheisin ystäväni jonka kanssa olen samassa koulussa ilmoitti että hänen perheensä voisi hostata minua. Se oli OK klubilleni ja he tekivät historiansa nopeimman perheenvaihdoksen, koska minulla alkoi olla pieniä ongelmia ensimmäisessä perheessä ja he halusivat minut nopeasti ns. normaaliin perheeseen. Toissapäivänä muutin tänne virallisesti ensimmäiseen host perheeseeni, joka on minulle periaatteessa jo kolmas, ja täällä aion viipyä Uuteenvuoteen asti. Eli host perhe -tilanteen kannalta ei tällähetkellä ole mitään valittamista, kaikki on erittäin hyvin ja on hauskaa vihdoin omistaa samanikäinen sisko!

 

Koulussa menee hyvin, opiskelen helppoja ja mielekkäitä aineita, kuten orkesteria, kuoroa sekä teatteria ja kouluun on aina kivaa mennä. Koulusysteemi on todella erilainen, ja täällä opiskelenkin samoja aineita joka päivä. Olen myös liittynyt koulun waterpolojoukkueeseen, ja eilen oli ensimmäinen pelimme, jonka voitimme kirkkaasti lukemin 17-0. Koulussa yhteishenki on ihan erilaista mitä Suomessa, ja ollenkin jo nyt vannoutunut Salinas High Cowboy. Joka perjantai pitää pukea violettia päälle, koska se on koulun väri ja minulle ei tullekaan enää violetista mieleen mitään muuta kuin koulu. Väreistä puheenollen, kotikaupungissani Salinasissa on suuri gang-problem (en osaa Suomea enää joten en osaa kääntää tätä Suomeksi..) joten emme voi pukea ollenkaan punaista tai sinistä, koska ne ovat gang-värit. Täällä näkee paljon väkivaltaa, iltaisin kuulen laukauksia huoneeseeni, poliisiautojen sireenien ujeltamista sekä tietyillä alueilla on paljon prostituoituja, hieman erilaista mihin olen Raahessa tottunut. 

 

Rotaryklubini on täällä mahtava; yli 150 henkeä, laulua, naurua, hyvää huumoria sekä mielenkiintoisia puheenaiheita, hyvää ruokaa unohtamatta. Klubini kokoontuu joka tiistai lounasaikaan ja kokoukset kestävät 1,5h kerrallaan. Minun ei tarvitse käydä joka viikko, mutta tykkään käydä siellä ja tavata Rotareita joten olen käynyt siellä säännöllisesti joka kerta ja aion käydä tulevaisuudessakin. Kokoukset ovat erilaisia mitä Suomessa eikä ollenkaan vakavia, siellä nauretaan enemmän mitä keskustellaan. Ensiviikolla on minun puheenvuoroni kertoa Suomesta, siitä tuntemattomasta maasta keskellä lunta, jota välillä luullaan yhdeksi Yhdysvaltojen osavaltioksi. Counselorini täällä päässä ovat uskomattomia ja erittäin välittäviä ihmisiä ja olen yhteydessä heihin päivittäin. He tekevät kaikkensa että minulla on hyvä olla ja asiat ovat kunnossa. 

 

Olen seilannut jo pitkin Kalifornian rannikkoa ensimmäisen kuukauteni aikana, kuusi kaupunkia on jo nähty ja monta on vielä edessä! Viimeviikonloppuna meillä oli orientation weekend muiden piirissäni olevien vaihto-oppilaiden kanssa ja meillä oli niin hauskaa! Olin erittäin yllättynyt miten heikkoa joidenkin englanninkielentaito on ja arvostan sitä entistäkin enemmän miten me suomalaiset osaamme puhua monia eri kieliä ja aloitimme englanninkielen opiskelun 9-vuotiaina. Näiden ihmisten kanssa olenkin lähdössä ensi keväänä viikon kestävälle matkalle Hawaiille, Honoluluun. Sain myöskin kutsun toiselta counselorilta lähteä heidän kanssaan Los Angelesin Hollywoodiin, sekä toinen counselorini on ottamassa minut mukaansa automatkalle Etelä-Kaliforniaan San Diegoon asti. Myös San Franciscoon olen menossa tämänhetkisen perheeni kanssa sekä myöskin orkesterin kanssa esiintymään, sekä Los Angelesiin Disneylandiin valmistumisretkelle muiden senioireiden kanssa. Paljon matkustelua luvassa siis!

 

Englanti paranee päivä päivältä, unet on nähty englanniksi, kuuleman mukaan kun puhun unissani niin olen alkanut puhumaan Englanniksi, sekä Suomi alkaa unohtumaan. Tässäkin sähköpostissa on varmasti lukemattomia virheitä, koska ajattelen asiat jo Englanniksi, joka on ainoastaan hyvä asia. Joka tapauksessa, elämä täällä päässä rullaa hyvin; lämpöä ja auringonpaistetta riittää, koti-ikävää en ole tuntenut ollenkaan, olen saanut lyhyessä ajassa paljon paljon ystäviä ja koulu sujuu hyvin! Kiitos että olette sponsoriklubini koska ilman teitä tämä vuosi olisi mahdollinen!

 

Terkuin Julia (jota amerikkalaiset eivät osaa ääntää oikein oikein)

 

Syksyllä 2013 saimme vaihto-oppilaan Oreganosta

Dawnya Wyatt

Dawnya näyttää kotinsa paikan kartalta.

Syksyllä 2013 klubimme edustajaksi vuodeksi Kaliforniaan lähtee vaihto-oppilas Julia Lahtinen.

 

Syksyllä 2012 saimme uuden vaihto-oppilaan Saksasta:

Anna Haisch

 

Jonnan lähtiessä Saksaan saimme elokuussa 2011 vaihto-oppilaaksi Camillan Kolumbiasta.

Syksyllä 2011 klubimme vaihto-oppilas Jonna Rättyä lähti vuodeksi Bielefediin Saksaan, piiri 1900.

Ohessa Jonnan s-posti:

Lähetetty: 12. lokakuuta 2011 19:45

Vastaanottaja: Ritva Anneli Sassali

Aihe: Re: Kuulumisia

Hei!

 

Mulle kuuluu todella hyvää! Pääsin turvallisesti tänne ja lentokentällä Hannoverissa oli perhe ja counselor vastassa. Aika kuluu ihan sairaan nopeaa täällä.

Bielefeld on juuri sopivan kokoinen kaupunki. Tää paikka alkaa jo tuntumaan kodilta

Hostperhe on aivan mahtava. Perheeseen kuuluu isä, äiti, veli-Hannes ja Argentiinassa vaihto-oppilaana oleva sisko-Leonie. Samoja mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia löytyy, esimerkiksi musiikki. Ohjelmaa täällä on riittänyt esim. hostäidin 50-vuotispirskeet ja James Bluntin keikka. Olen aloittanut täällä kuoron ja pianon soiton.

Olen myös päässyt opettamaan suomen kielen lausuntaa kouluni kuorolle, sillä laulamme joulukonsertissa kaksi suomenkielistä laulua.

 

Olen vieraillut klubini kokouksessa vasta kerran, mutta ajattelin, että ensi viikolla yritän sinne päästä. Kokoukset ovat siis kouluaikana ja menevät aina päällekkäin musiikin tuntieni kanssa, joten täytyy aina vähän nähdä vaivaa kyytien kanssa. Klubissani on kaksi muuta vaihtaria lisäkseni; Mili Argentiinasta ja Dora Taiwanista. Molempien kanssa olen ystävystynyt. Doraa näen päivittäin koulussa ja Miliä vapaa-ajalla. Lisäksi minulla on kielikurssi kaksi kertaa viikossa 3-tunnin pätkissä.

Kurssi on rotarien organisoima. Meitä on 8 kurssilaista kaikki Rotaryn vaihtareita.

Löytyy edustajia mm. Yhdysvalloista, Ecuadorista, Argentiinasta, Taiwanista ja Brasiliasta.

 

On aivan uskomatonta miten lyhyessä ajassa toisista vaihto-oppilaista on tullut kuin toinen perhe. Meillä on kerennyt olla jo yksi inbound-orientation ja rotex-viikonloppu Hagenissa. Piirissä on myös toinen suomalainen vaihtari ja vielä samasta piiristä Anna Oulusta. Olen myös huomannut, että saksan kielen taitojeni lisäksi olen alkanut oppimaan täällä espanjaa! Johtunee siitä, että kaikki latinovaihtarit puhuvat keskenään espanjaa. Olen erittäin hämmästynyt siitä, miten huonosti saksalaiset osaavat englantia, mutta ehkä juuri siksi saksani on kehittynyt sujuvammaksi, koska harva täällä osaa niin hyvin englantia, että suostuisi puhumaan sitä. Olen myös ystävystynyt muutaman paikallisen tyypin kanssa. Saksalaiset ovat todella mukavia ja kohteliaita.

 

Koulujärjestelmä täällä on erilainen, mihin normaalisti olen tottunut.

Luokat ovat 11-13, nyt tosin on viimeinen vuosi, jolloin on vielä 13. luokka. Itse olen luokalla Q1=12. Tähän on yhdistetty kaksi vuosiluokkaa tulevan uudistuksen vuoksi. Jokainen valitsee kaksi pääainetta, joita hän opiskelee 5h viikossa. Lisäksi on 4-7 muuta ainetta, jota opiskellaan 3h viikossa. Itse opiskelen pääaineena musiikkia ja englantia.

Opiskelen myös matikkaa, uskontoa, kuvataidetta, yhteiskuntaoppia ja liikuntaa. Koulussa tunneilla työskennellään enemmän itsenäisesti. Kaipaan kyllä niin paljon sitä, miten Raahen lukiossa opettajien käsiala on ymmärrettävää tai he käyttävät powerpoint-esityksiä.

Täällä kouluissa kalusto on vähän alkeellisempaa, joten opettajat kirjoittavat taululle hyvin vaikeaselkoisella käsialalla. Edes saksalaiset eivät saa siitä aina selvää.

Kouluni täällä on yksityiskoulu.

 

 Ensi viikon perjantaina meillä alkaa täällä kaksi viikkoa pitkä syysloma.

Silloin lähden Rotaryn järjestämälle Deutschland-tourille, joka kestää kymmenen päivää.

Vierailemme mm. Münchenissä. Sen jälkeen on vielä viikko lomaa, joten suuntaamme hostperheen kanssa Barcelonaan muutamaksi päiväksi. Sää täällä on ollut lämmintä näihin päiviin asti. Nyt on satanut enemmän vettä. Kaipaan kyllä todella paljon merta, sitä kun on tullut asuttua lähes koko elämä meren rannalla. Täällä on kyllä todella kumpuileva maasto.

Kouluni sijaitsee tällaisen "pienen" mäen päällä. Sinne kun joka päivä vähän kiireessä kiipeää niin voin kyllä luvata, että kun tulen takaisin, en enää ikinä valita raahen pikkunyppylöistä.

 

Mukava kuulla, että Camilalla menee hyvin. Ymmärrän, että on vaikeaa pitää yhteyttä, kun aikaero on niin suuri. Itselläni ei ole sitä ongelmaa, kun aikaero on vain 1 tunti.

Mutta huomaa kyllä, että kieleen keskittyminen vie paljon energiaa. Nimimerkillä menen lähes joka ilta nukkumaan viimeistään kymmeneltä ja nukun päiväll

 

Terveisin

 

Jonna

 

Vaihto-oppilaamme Nicole Thomas Australiasta puttaamassa

Juuson viimeisin kirje Australiasta

Terv. Anneli M

 

Juuso Sallinen  (29.11.2009  11:13):

Hyvää päivää Australiasta. Ajattelin laittaa taas hieman kuulumisia ja  kertoa, miten täälläpäin maailmaa menee. Lyhyesti sanottuna Australia on upea paikka! On vaikea sanoa mitään negatiivista kun kaikki säästä eläimiin ja ihmisistä erilaisiin ruokiin on niin mahtavaa. Nyt kun alkaa pikkuhiljaa kääntyä talvi kevääksi ja kevät kesäksi (en kyllä rehellisesti sanottuna huomannut mitään talvea, sillä lämpötila pysytteli päivisin yli 15-asteessa).Tällä viikolla on ollut rutkasti aurinkoa ja joka päivä 25-30 astetta lämmintä. Viime torstaina alkaneen kesäloman kunniaksi tuleekin varmaan vietettyä aika paljon aikaa rannalla tulevina viikkoina.

> 

Nyt olen ollut toisessa isäntäperheessäni kolmisen kuukautta ja lauantaina olisi tarkoitus vaihtaa kolmanteen. Seuraava perhe asuu kilometrin päässä nykyisestä eli kovin kauan en muuta. Olen viihtynyt perheissäni erittäin hyvin ja nykyinen perheeni on varsinainen kansallisuuksien sekasoppa (kuten kyllä ensimmäinenkin); isä on syntynyt Brasiliassa mutta hänen vanhempansa ovat italialaisia ja äiti on syntynyt Australiassa mutta vanhemmat ovat myös alunperin italialaisia. Tässä perheessä minulla on ollut pari vuotta nuoremmat

hostveli ja hostsisko, joiden kanssa olen tullut hyvin toimeen ja tulee varmasti pidettyä yhteyttä Suomeen palattuanikin.

 

>

Aika kiireistä elämää on kyllä tullut elettyä. Olen ollut monilla eri leireillä muun muassa koulun outdoor education ryhmän kanssa pyoräilemässä noin 200km puskassa (australialaiset kutsuvat kaupungin ulkopuolella alkavaa metsää 'puskaksi') ja koko vuosikurssin kanssa selviytymisleirillä, jossa patikoimme, seinäkiipelimme, kävimme kanoottiajelulla ja yritimme muutenkin oppia hieman leireilyasioita. Lisäksi paikalliset rotary klubit ovat tarjonneet hyvin paljon erilaisia leirejä, joissa olen päässyt tutustumaan myos muihin vaihto-oppilaisiin hyvin. Viime leirin ohjelmaan kuului Perthin korkeimman pilvenpiirtäjän korkeimmalla tasolle menevä juoksukilpailu.

> 

Vaikka olenkin hyvin tyytyväinen nyt alkaneeseen lomaan niin koulussakin olen viihtynyt hyvin. Koulupuku ei enää tunnu niin oudolta ja muutenkin olen tottunut katolilaisen yksityiskoulun elämänmenoon. Viimeisen parin viikon aikana olen suorittanut koulussani Bronze Medallion nimistä kurssia, jonka jälkeen voin toimia hengenpelastajana tai uintiopettajana. Eli ainakin on jotain tekemistä luvassa kesäksi. Muutenkin tuntuu, että minut on otettu erinomaisesti vastaan koulussa ja kaikki ovat tosi ystävällisiä.

> 

Olen saanut myos erittäin hyviä ystäviä täältä Australiasta ja välillä hyvin erikoista kautta. Koulussa tutustun jatkuvasti uusiin ihmisiin ja nyt kun en ole enään niin 'uusi ja pelottava vaihto-oppilas' tulee jatkuvasti uusia ihmisiä juttelemaan ja tekemään tuttavuutta. Erilaisissa synttärijuhlissa olen myos tutustunut kunnolla aitoihin ausseihin. Muista vaihto-oppilaista olen saanut myos monta hyvää tuttua ja vaikka emme aina niin usein näekään kaikki ovat kuitenkin samassa tilanteessa ja on hyvin helppo tietää, kuinka outoa mutta mahtavaa elämää kaikki elävät.

 

> 

Muutaman kerran olen nyt puhunut vanhempieni kanssa Skypessä ja yllättäen suomen kieli oli parina ensimmäisenä kertana täysin hukassa. Kaikki, ajattelua ja unia myoten on siirtynyt niin kunnolla englanniksi, että suomea tulee puhuttua/ajateltua lähinnä vain kun käytän kieltä.

> 

Kaiken kaikkiaan viimeiset pari kuukautta ovat olleet mahtavia. Nyt odotan vain mitä seuraavien kuukausien aikana ehtiikään tapahtua.

> 

 

P.S. Voisiko joku lahettaa klubin viirin tanne niin voin vaihtaa viireja?

Vaihtarikummini osoite on:

 

4 Clarendon St

 

Cottosloe 6011

 Perth

 

Australia

 

Juuson edellinen kirje Australiasta

Juuso Sallinen  (21.8.2009  7:22):
Olen ollut täällä toisella puolella maailmaa nyt kuukauden ja on ollut ihan mahtavaa! Majailen Länsi-Australian pääkaupungissa Perthissä ja hotsperheeni on noin 8km päässä keskustasta. En ole vielä kertaakaan katunut tänne tuloa ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Toisaalta tosi pelottavaa, että nyt on mennyt jo kuukausi, sillä tuntuu kuin olisin juuri saapunut tänne.

Kaikista vaikeinta lähdossä oli tietenkin kaikkien kavereiden ja perheen hyvästely. Piti käydä kiertelemässä hieman ympäri Suomea, nähdäkseni kaikki ihmiset jotka halusin tavata vielä ennen lähtoäni. Onneksi niin monet ystäväni ovat itsekin lähdossä vaihtoon niin he tietävät, kuinka oudolta tuo hyvästely tuntui. Vuosi on toisaalta
kauhean pitkä aika mutta toisaalta se menee hyvin, hyvin nopeaa.

Kun lentokoneemme viimein lähti Helsingistä kohti Koopenhaminaa (ja sieltä sitten Singaporeen) olin hyvin innoissani kaikesta. Olin juuri tutustunut pikaisesti kaikkiin muihin suomalaisiin vaihtareihin, jotka olivat lähdossä Australiaan ja jaoimme fiiliksiä. Ei tuntunut todelliselta, että muutaman päivän kuluttua olisin Australiassa. Mutta
sitä ennen oli vuorossa rotarykoulutus Singaporessa.

Lentokoneemme oli perillä Singaporessa aamuyostä ja olo oli kertakaikkiaan väsynyt. Kun lähdimme lentokentältä kohti hotellia tuli pihalle päästyämme hyvin läkähtynyt olo. Lämpotila oli +30 astetta ja ilma oli hyvin, hyvin kosteaa.  Hotellimme oli hyvin lähellä keskustaa, joten menimme oisen Singaporen läpi. Singapore on uskomattoman
mielenkiintoinen kaupunki; 4.5 miljoonan tiheään asuttu ydiskeskusta yhdistettynä vanhaan malasialaiseen, kiinalaiseen ja intialaiseen perinteeseen sekä uskomattomiin kasveihin, joita koko kaupunki oli täynnä tuntui suorastaan paratiisilta. Ensimmäisenä päivänä saimmekin jonkin verran aikaa kierrellä ympäri kaupunkia. Illalla oli luvassa
vierailu maailman ensimmäiseen yosafariin ja olo oli kuin Jurassic Parkissa ollessamme kiertoajelulla hyvin lähellä monipuolista valikoimaa eläimiä niin tiikereistä elefantteihin kuin peuroista lepakoihin. Seuraavana päivänä tutustuimme paikalliseen kulttuuriin ja kävimme niin malasialaisessa, intialaisessa kuin kiinalaisessa kaupunginosassa. Erityisesti buddhalainen temppeli, jossa saimme vierailla ihan kunnolla oli hyvin vaikuttava. Perjantaina kävimme Sentosan saarella ja näin mm. vedenalaisen maailman, vahamuseon
Singaporen historiasta ja rannalla olleen vesi- ja valoshown. Kaikenkaikkiaan Singaporen reissu oli mahtava kokemus ja neljä päivää tuntui paljon pidemmältä ajalta.
Mahdollisuus tutustua näin hyvin muihin vaihtareihin ennen Australiaan menoa oli tosi hyvä juttu ja ensimmäinen vierailu Aasiassa jää kyllä takuulla positiivisesti mieleen!

Australiassa minua oli vastassa kummini Glyn Denison ja hänen vaimonsa Dianna. Vietin muutaman päivän heidän kanssaan, sillä ensimmäinen isäntäperheeni oli lomailemassa itärannikolla. Tiistaina muutin viimein perheeseeni ja aloitin myos koulun samana päivänä. Perheeseeni kuuluu  hostveljet Samuel (16-vuotta, käy samaa vuosikurssia kanssani), Joseph (14-vuotias, joka ilta urheiluharjoituksissa), isä Tony (tyoskentelee kiinteistovälitysfirmassa) ja äiti Kathy (opettaa physical educationia
yliopistossa). Samin kautta olen sopeutunut kouluuun erittäin hyvin ja kaikki ovat olleet niin auttavaisia. Koulumme on nimittäin välillä kuin labyrintti (melkein 2000 oppilasta) ja apu suunnistuksessa on kyllä ollut tarpeen! Koulunkäynti on pääasiallisesti samanlaista kuin Suomessa mutta jotkut asiat olivat kyllä ihan erilaisia; opettajia nimitetään mr./mrs.liitteellä, lounastauolla ei syodä mitään leipää ja hedelmää kummallisempaa, koulupukua pidetään joka päivä (ja koska olen katolilaisessa yksityiskoulussa on puvun hyvin usein oltava täsmälleen oikein, oikeanlaisista sukista lähtien), oppiaineissa on enemmän isompia tehtäviä mutta samalla oppiaineet ovat myos helpomia,
välituntejä on lounastauon lisäksi vain yksi. Kaiken kaikkiaan koulu on ainakin ensimmäisen kuukauden aikana ollut tosi mahtava.

Australialainen elämäntapa vaikuttaa muutenkin hieman erilaiselta kuin Suomessa. Urheilu on hyvin suosittua; koko kaupunki on täynnä erilaisia urheilukenttiä (mm. rugby, australialainen ja 'normaali" jalkapallo, lacrosse, koripalloa muistuttava netball, yleisurheilu, cricket ja tennis), 90% tv-ohjelmista liittyy jollain tavalla urheiluun ja lisäksi
ihmiset käyvät säännollisesti lenkkeilemässä tai kuntosalilla. Ruokailu on kuitenkin aika outoa muuten terveellisiin elämäntapoihin nähden, sillä lounaaksi saatta ihan hyvin olla karkkia ja muffinsi ja valkoistakin vaaleamman leivän väliin laitetaaan erilaisia hilloja. Suomeen verrattuna pikaruokapaikkoja ei ole ainakaan vähemmän. Ihmiset suhtautuvat hyvin ristiriitaisesti sateeseen. Täällä on tällä hetkellä talvi eli sataa joka toinen päivä ja lämpotila 15-20 astetta. Aina kun ihmiset kommentoivat sadetta jollain tavalla he
aloittavat aina "Ei sillä etten pitäisi sateesta mutta...". Kuuman kesän ollessa täysin sateeton voi tälläisen asenteen ymmärtää ihan hyvin.

Paikallinen rotaryklubi on ottanut minut tosi hyvin vastaan. Kokoukset ovat torstai aamuisin kello 7 mutta onneksi saamme hyvän aamupalan ja aloituksen päivälle. Joka viikko joku klubilainen ottaa minut luokseen syomään ja teemme mahdollisesti myos jotain muuta. Tulevana viikonloppuna (jos ei sada) menen esimerkiksi klubimme presidentin Tinan kanssa katselemaan kenguruita. Kokouksissa kaikki kyselevät aina kuulumisiani ja ovat kiinnostuneita. mitä olen oikein tehnyt.

Kaiken kaikkiaan on ollut tähän mennessä ihan mahtavaa ja uskon kaiken vain parantuvan tästä. Kiitoksia vielä ihan kauheasti, että lähetitte minut tänne toiselle puolelle maailmaa ja lämpoä alkavaan syksyyn. :)

Tervisin Juuso

 

 

Australiaan  talveksi 2009-2010 lähtenyt vaihto-oppilaamme on 17-vuotias Juuso Sallinen, joka on käynyt  ilmaisutaidonlukiota Tampereella.

Juuso vieraili klubikokouksessamme kesäkuussa 2009. Hänen vieressään Anneli Mustakallio, joka toimii vuoden 2009-2010 Suomen Rotaryn monipiiriorganisaatiossa matkaprojektien EURO-Tour vastaavana.


2007 -20008 Tiina Reponen oli vuoden Angoulemeessa Ranskassa  vaihto-oppilaana

 

 

 

 

 

 

 

Tiinan 2.kirje Ranskasta:

Aihe: Vaihtarikuulumisia Ranskasta

Garat, Ranska

26. joulukuuta 2007

Joyeux Noël et Bonne Année, Hyvaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008!!

Edellisesta postista on kolme kuukautta ja sina aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Voisi sanoa etta samalla olen tottunut ranskalaiseen elamantyyliin niin, etta en enaa huomaakkaan kaikkia omituisuuksia. Tai noh, edelleenkin tulee hetkia jolloin hoen miksi miksi ja miksi, mutten millaan keksi vastausta. Kaiken kaikkiaan la vie est belle ici, elama on imaissut mukanaan ja kielikin alkaa olla jo vahintaan puoliksi hallussa.

Nyt ymmarran valehtelematta kaiken puheen ja maailma on muuttunut kertaheitolla ihan erilaiseksi. Yhtakkia tajusin etta ymmarran vieruskavereiden puheen bussissa, telkkarisarjat ei tarvitse enaa tekstityksia enkuksi eika mulle enaa tarvitse selittaa samaa asiaa viiteen kertaan. Uskallan jopa puhua puhelimessa ranskaksi, luen ranskankielisia kirjoja ja ymmarran koulutuntienkin aiheet. Kaverit puhuu yhta nopeaa kuin vuoden alussa, mutta nyt ymmarran mista puhutaan ja saan jopa sanottua jotain valiin.

Puhuessa suomalainen aksentti ja muut sanomani omituisuudet saa ranskalaisissa edelleen aikaan huvittuneita ilmeita, mutta silti tuntuu kuin olisin oppinut toista kertaa elamassani puhumaan, talla kertaa ranskaksi. Saan kiittaa isantaperheita ja ystavia siita, etta he ovat jaksaneet vastata mun loppumattomiin kysymyksiin siita, miten tama ja tuo oikein sanotaan. Host-klubi on oikein tyytyvainen mun edistymiseen ja sen ansiosta klubi maksaa mulle ensi kuussa laskettelureissun Pyreneeille, jes!

Itse sain sen sijaan ihan vasta maksettua ensi huhtikuussa olevan bussimatkan ympari Eurooppaa. Kaksi viikkoa suuresta ja kuuluisasta Euroopan kaupungista toiseen muiden ranskassa olevien vaihto-oppilaiden kanssa; matkasta ei voi tulla muuta kuin menestys!! En olekaan viela kerennyt kovin paljoa matkustella Rotaryn jarjestamia viikonloppuja lukuunottamatta. Merenrantakaupungin Royan ja La Rochelle on kuitenkin jo ehtineet tulla tutuiksi.

Ensimmainen taman districtin vaihtareiden viikonloppu pidettiin syyskuussa Royanissa, merenrantakaupungissa. Edustettiin hienosti klubitakeissa ja omien lippujen kanssa, tutustuttiin vaihtosiskoihin ja -veljiin, syotiin hyvin ja reippailtiin viela suhteellisen lampimassa saassa. Vaihto-oppilaiden kesken puhuttiin tana viikonloppuna viela englantia, mutta seuraavaan viikonloppuun mennessa kieli oli jo vaihtunut ainakin puoliksi ranskaksi.

Toisen viikonlopun aiheena oli maailman keittiot. Jokainen meista alueen noin 30 vaihtarista teki joko maalleen tyypillisen alku- tai jalkiruuan rotareiden maisteltavaksi ja ihasteltavaksi. Poyta oli oikein korea ja varsinkin Aasiasta tulleet vaihtarit pani parastaan susheja sun muita herkkuja tehdessaan. Brasilialaiset tekivat suklaata ja australialaiset marenkikakku pavlovaa, meksikolaisilla oli tacoja ja amerikkalaisilla cookieita.

Itse sain tehtavakseni valmistaa suomalaisen alkuruuan, mika aiheutti aluksi vahan paanvaivaa, silla eihan meilla ole oikeastaan tapana syoda alkupaloja. Loppujen lopuksi paadyin tekemaan pikkuisia naposteltavia, kanapeita, hapankorpuista, poropateesta ja savulohesta. Oli oikein hyvaa, eika edes turhan vaikeaa valmistaa!

Seuraava vaihtari-tapaaminen on tammikuussa, jolloin vietamme paivan Bordeaux'ssa. Samalla tapaamme ranskalaisnuoria, jotka ovat lahdossa Rotaryn ansiosta maailmalle ensi syksyna. Paasemme leikkimaan niita kaiken kokeneita isosiskoja ja -veljia, joilta tulevat vaihtarit saavat (toivottavasti) vastauksen kaikkiin mielta painaviin kysymyksiin tulevasta vuodesta kaukana kotoa.

Seuraavasta tapaamisesta tulee kuitenkin puuttumaan jo hyviksi ystaviksi tulleita ihmisia, silla etelaiselta pallonpuoliskolta tulleet vaihto-oppilaat palaa takaisin kotimaihinsa tammikuun alussa. Ihan vasta vietettiin klubin toisen vaihtarin Garethin laksiaisia ja olen jo lahetellyt sahkopostia tammikuussa saapuvan uusi-seelantilaisen tyton kanssa. Saat hyvia ystavia ja ihan liian pian saat katsella heidan lahtevan, se on taman vuoden haikea puoli.

Vaihdan nyt joululomalla vuodenvaihteen jalkeen toiseen isantaperheeseeni, François ja Marie-Paule Ordonneaun luokse. Kotona asuu myos 20-vuotias tytar ja perheen 17-vuotias poika on Yhdysvalloissa rotary-vaihdossa. Perheen vaihtuessa myos koulumatka lyhenee niin, ettei mun tarvitse enaa menna bussilla kouluun. Asun ihan lahella keskustaa ja kaikkia kauppoja, leffateatterillekin kavelee muutamassa minuutissa ja koululle vartissa.

Ranskalaisjoulukin tosiaan tuli vietettya, vaikka se menikin niin nopeasti etten edes kunnolla ehtinyt tajuta etta on joulu. Ei lunta, eika lampotila ollut edes miinuksen puolella. Ei joulupukkia, mutta joulukuusi oli kylla ehka taydellisin minka olen koskaan nahnyt. Ranskalainen joulu tuntuu tarkoittavan ennen kaikkea syomista, juomista ja viela kerran syomista. Joulupoydan herkkuihin kuului muun muassa ostereita, hanhenmaksaa, kaviaaria ja tietenkin viineja.

Ai etta tekee hyvaa olla joululomalla, vaikkei koulu turhia rasitakaan. Enimmakseen luekelen tunneilla kirjoja ranskaksi, kirjoittelen jotain opettajan tarkastettavaksi tai puuhailen muuten vain omiani. Kun en kerran ihan viela onnistu kirjoittamaan muistiinpanoja opettajan sanelusta niin kuin Ranskassa on tapana, ei muu olekaan oikein mahdollista.

Kaikesta huolimatta sain joulutodistukseen hyvia arvosteluja, vaikkeivat useimmat opettajat antaneetkaan numeroita. Kiitoksia vaan suomalaiselle koulusysteemille, englanti ja matematiikkakin tuntuvat taalla helpoilta. Ilmoittauduin myos kevaan Baccalaureat-tutkintoon, joka vastaa Suomen ylioppilaskirjoituksia. Katsotaan miten menee, lahden ainakin yrittamaan.

Koulun, isantaperheen ja rotary-häppeninkien lisaksi mun elama taalla pitaa tietenkin sisallaan kavereiden kanssa oloa ja huvittelua, musiikkia ja elokuvia, sita samaa mita nuoret vapaa-ajallaan tekee joka puolella maailmaa. On kayty huvipuistossa ja luistinradalla, loydetty ne parhaimmat boulangeriet ja kahvilat ja omistettu kokonainen paiva jouluostoksille.

Sellaisia kuulumisia, terkkuja Estellelle ja viela kerran oikein hyvaa uutta vuotta toivottaa -Tiina.

 

Tiinan 1.kirje Ranskasta:

"Garat, Ranska
19. syyskuuta 2007

Bonjour täältä patonkien ja varmaan tuhannen erilaisen juuston maasta!

28 päivää, sen verran on vaihtovuodestani jo ehtinyt kulua. Ei siis edes kuukautta, mutta noihin päiviin on mahtunut hurjan paljon kaikenlaista uutta ja erilaista ihmeteltävää. Kaikki hyvin, elämä maistuu ja nyt tuntuu hyvältä hetkeltä kertoa kuulumisia myös teille, Pietari Brahen Rotaryklubille.

Aloitetaampa aivan alusta. Elokuun 23. päivä meni oikeastaan kokonaan matkustaessa. Aamuvarhain Ouluun, sieltä Helsinkiin, edelleen Pariisiin ja viimein Bordeaux'n lentokentälle, jossa isäntäperheeni olikin jo odottamassa. Tähän väliin on kyllä pakko kehua, että Anna, Juhana ja minä, kolme suomalaista Ranskaan suuntaavaa rotaryvaihtaria, ei eksytty kertaakaan edes Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä, vaikka se onkin aivan suunnattoman kokoinen. Me tosin käveltiin aika paljon edestakaisin ja saatettiin ehkä näyttää eksyneiltä kun etsittiin oikeita terminaaleja ja portteja, mutta eihän sitä lasketa, eihän?

Jo autossa matkalla Angoulêmeen huomasin, että tajuankin yllättävän paljon host-vanhempien puheesta. Kolme lukiokurssia taitaa olla kielitaidolle vankempi pohja kuin äkkiseltään luulisi. Voin jo nyt ihan rehellisesti sanoa, että tämän vajaan kuukauden aikana ranskantaitoni on kehittyneet ja paljon. Oma puhe on edelleen hidasta ja apuna täytyy usein kyttää englantia tai elekieltä, mutta ymmärrän suurimman osan jokapäiväisestä puheesta ja sain ostettua postimerkkejäkin ihan omin neuvoin. Joka päivä puhuminen on yhä helpompaa, mutta en silti millään malttaisi odottaa sujuvaa kielitaitoa!

Ensimmäiseen isäntäperheeseeni täällä kuuluvat vanhemmat Alain ja Veronique Roullet Renoleau ja 16-vuotias host-sisko Clémence. Perheen muut neljä tytartä ovat jo muuttaneet kotoa ja heitä näen vain silloin tällöin. Samassa taloudessa (mutta onneksi enimmäkseen pihalla) asustaa myös paljon lemmikkejä: kissa, lisko, seitsemän lintua ja kolme koiraa. Pelkkiin pikkuveljiin tottuneena sekä sisko että useat lemmikit olivat minulle jotain aivan uutta, mutta äkkiä olen tottunut ja tykästynyt. Alain on ammatiltaan hammaslääkäri ja Veronique kunnallisvaltuutettu.

Perhe asuu isossa ja oikein kauniisti sisustetussa talossa melko kaukana Angoulêmen keskustasta. Bussimatka kouluun kestää 20 minuuttia, eli kouluaamuisin pitää herätä aikaisin. Talon takapihalta löytyy ah-niin-ihana uima-allas ja jos iltaisin on hyvä ilma, niin illallista syödään terassilla. Ruoka-ajat onkin yksi niistä asioista, jotka on todella erilailla Suomeen verrattuna. Aamupalan jälkeen lounas 12 aikoihin ja illallista syödään sitten vasta noin kello 20-21. Huh, onneksi välipalaksi voi napsia täällä niin makeita hedelmiä. Ranskalaiseen ruokaan on helppo rakastua ja niin minulle onkin tainnut jo käydä, vaikka mulle on tarjoiltu maistettavaksi etanoita sun muita paikallisia perinneruokia.

Ennen koulun alkua ehdin viettää reilun viikon kesälomaa, käydä perheen kanssa meren rannalla Royanissa ja tutustua Clémencen kavereihin. Kavereita tuli lisää heti koulun alettua ja nyt vaihdan poskisuukkoja melkein kaikkien luokkalaisteni kanssa. Nämä ranskalaiset ei muuten itsekkään osanneet vastata kysymykseen siitä, miten monta poskisuukkoa pitää milloinkin antaa. Yksi, kaksi, kolme vai neljä, etukäteen sitä ei voi mitenkään tietää!

Aloitin koulun 4. syyskuuta oppilaitoksessa nimeltä Lycée Guez de Balzac. Olen Suomen lukiota vastaavan koulun toisella vuosikurssilla ja kielet ja kirjallisuus -linjalla, eli luokalla première L (littéraire). Koulupäivät on täällä reilusti Raahen lukiota pidempiä, pisimmät jopa kahdeksasta kuuteen. Ruokailulle aikaa tosin on varattu kokonainen tunti ja hyppytuntejakin on, mutta silti väsyttää hurjasti, kun pääsee kotiin vasta lähempänä iltaseitsemää.

Tällä hetkellä lukujärjestyksestäni löytyy englantia, matematiikkaa, maantietoa, liikuntaa, musiikkia ja ranskaa. Ranska on yllättäen se tunti, jolla ymmärrän kaikkein vähiten, sillä oppituntien aiheena on ranskalainen kirjallisuus ja opettajan käyttamä sanasto minulle täysin vierasta. Muuten en ole vielä joutunut kovin paljoa koulun eteen rehkimään, silla tuntien aiheet ovat usein edes jonkin verran tuttuja lukiosta tai ylä-asteelta.

Olen ehtinyt käydä tutustumassa paikallisen rotaryklubin, Rotary Club Angoulême Les Eaux Clairen, toimintaan tasan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kävin pikaisesti kai jonkinlaisessa järjestaytymiskokouksessa, jossa suurin osa jäsenistä ei kesälomien vuoksi edes ollut paikalla. Esittelin kuitenkin itseäni ranskaksi sen verran kuin osasin eli vain ihan perusjutut. Paikalliset rotarisedät ovat mukavia ja jaksavat jututtaa siitä huolimatta, että en vielä kaikkea oikein ymmärrä tai osaa vastata.

Toisella kerralla osallistuin kokoukseen, johon oli kutsuttu klubin jäsenten lisäksi myös heidän vaimonsa. Kokous pidettiin vanhassa linnassa ja ohjelmaan kuului tietenkin herkullinen ja ties kuinka monen ruokalajin illallinen. Samalla luovutin Pietari Brahen Rotaryklubin standaarin ja sain selville, että klubilla on talla hetkellä myös toinen vaihto-oppilas, viime tammikuussa Etela-Afrikasta tänne saapunut Gareth. Oli tosi kiva saada jutella ja vaihtaa kokemuksia jonkun sellaisen kanssa, joka on jo käynyt läpi kaiken sen mikä mulla on vielä edessä.

Viime viikonlopuksi klubi oli hommannut mulle ja Garethille ilmaisliput vanhoja mutta hienoja autoja vilisevään tapahtumaan Angoulêmen vanhassa keskustassa. Circuit des Rempartsia voisi kuvailla vaikkapa kilpa-ajojen ja automuseon risteytykseksi. Iäkkäät ja äänekkäästi paukahtelevat autot ajavat kilpaa pitkin vanhan kaupungin muuria kiertävää katua ja turistit rapsivat kuvia. Ensi viikonlopuksi on tiedossa tapaaminen Royanissa kaikkien districtin vaihto-oppilaiden kesken, odotan innolla!

Vajaan kuukauden fiilikset voisi tiivistää vaikkapa sellaiseen kuluneeseen kliseeseen, että tämä on ollut kuin unta. Vieläkin on vaikea uskoa että tosiaan olen täällä, Ranskassa asti ja kaukana kotoa. Oikeastaan kaikki asiat on sujuneet niin ihmeen hyvin, että jos tämä on unta, niin sen täytyy olla jokin erityisen hyvä ja todentuntuinen uni. Suuri KIITOS siita että ootte tehneet tämän mahdolliseksi, tiedän jo nyt että tästä vuodesta tulee jotain vielä mun päiväunia ja pilvilinnoja parempaa!

Ranska kuittaa talla erää, terveisiä Tiinalta

PS. Osoitteesta http://tiinapien.skyrock.com löytyy myös kuvallisia kuulumisia vaihtovuodesta. Kommenttia saa jättää ja osoitetta levittää!"


Tiinan ensimmäinen isäntäperhe Alain ja Veronique Roullet Renoleau

"Kotitalo" Ranskan Angoulêmessa


Tammikuussa 2005 Raaheen tuli Newcastlesta Australiasta vaihto-oppilaaksemme Hayden Lassila. Hän on opiskeli Raahen Lukiossa. Hayden lähti haikein mielin takaisin kotimaahansa tammikuussa 2006.


Klubimme viimeisin vaihto-oppilas Johanna Varis valittiin marraskuussa 2003 ja hän lähti Australiaan 17.7.2004. Johanna on palanut kesällä 2005 takaisin Suomeen iso joukko positiivisia kokemuksia mukannan.

Johannan sähköposti 24.12.2004

 

Kiinnostaisiko vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa tai Kanadassa? Rotary-nuorisovaihto tarjoaa tähän mahdollisuuden, joka


Pietari Brahen rotaryklubin vaihto-oppilas vuodelle 2002 – 2003 oli Katja Sorjanmaa Pattijoelta. Hän oli vuoden Kanadassa. Katja raportoi matkasta klubilla lokakuussa 2003.  Katja Sorjamaan eräs sähköpostiraportti Kanadasta . Raahessa edellinen vaihto-oppilaamme oli Mac Robinsson, joka opiskeli Raahen Lukiossa ja pelasi jääkiekkoa Raahe Kiekon B-juniori-joukkueessa. Macin sivu.


Jos olet kiinnostunut nuorisovaihdosta, kesä tai leirivaihdosta, ota yhteyttä klubimme nuorisovaihto-asiamieheen:

Ritva Sassali

email: ritva.sassali@evl.fi


Kuvia edellisen vaihto-oppilaamme USA:n vuodesta.

LISÄTIETOJA NUORISOVAIHDOSTA:

SUOMEN ROTARY / NUORISO


Pietari Brahen Rotaryklubin nuorisovaihto


Eräs rotarytoiminnan tärkeimmistä toimintamuodoista on kansainvälinen nuorisovaihto-ohjelma. Sen avulla voidaan toteuttaa kansojen keskenäistä yhteisymmärrystä ja rauhan tavoitteita. Rotaryliike on harjoittanut nuorisovaihtoa virallisesti vuodesta 1974 lähtien. Sen jälkeen on yli 130 000 nuorta ihmistä yli 65 maasta voinut kokea vieraan kulttuurin ja erilaisen elämäntavan. Maamme nuorisovaihto-organisaation kautta kulkee vuosittain n.600 suomalaista ja ulkolaista nuorta. Viime vuosina rotarit ovat hoitaneet suunnilleen puolet maamme ei-kaupallisesta nuorisovaihdosta.

Vaihtoajan merkitystä nuoren persoonallisuuden kehittymiselle ei voi yliarvioida. Kunnioitus toista ihmistä ja hänen kulttuuriaan kohtaan, halu sopeutua ja kasvaa kasvukivuista huolimatta, antaminen ja saaminen ovat vaihtotoiminnassa keskeisiä tavoitteita. Vaihtotoiminnan myötä solmitut, rajoja ylittävät ystävyyssuhteet luovat edellytyksiä sovulle ja rauhalle levottomassa maailmassamme.
 

Nuorisovaihdon kansainväliset toimintamuodot ovat:

Rotarytoiminnassa nuorisovaihto on vastavuoroista: jokaista ulkomaille lähetettyä nuorta kohti otetaan vastaavaksi ajaksi Suomeen nuori ulkomailta ja vastaavasti jokaista hyväksikäytettyä leiripaikkaa vastaan järjestetään omaa leiritoimintaa.

ETUSIVULLE